Tutkimus metfor­miinin käytöstä muna­sarjojen moni­rakkula­oire­yhtymässä

Mikä on PCOS?

(polycystic ovary syndrome, PCOS)

Tässä tutkimuksessa PCOS:n diagnostiikka perustuu 2003 vuoden Rotterdam-kriteeristöön, jonka mukaisesti PCOS voidaan diagnosoida, kun vähintään kaksi kolmesta kriteeristä täyttyvät:

  1. Epäsäännöllinen kuukautiskierto (< 21 tai > 35 pv tai alle 8 kiertoa vuodessa)
  2. Miessukuhormonien liikatuotanto (liiallinen karvan kasvu miestyyppisillä alueilla ja/tai koholla oleva veren kokonaistestosteroni tai vapaa laskettu testosteronin määrä
  3. Monirakkulaiset munasarjat (≥ 20 pientä munarakkulaa vähintään toisessa munasarjassa ja/tai munasarjan tilavuus ≥ 10 millilitraa)

Lisäksi tulisi poissulkea muut samankaltaisia oireita aiheuttavat sairaudet (esim kilpirauhasen vajaatoiminta tai hyperprolaktinemia).

Osallistu tutkimukseen syöttämällä yhteystietosi, jonka jälkeen sinuun ollaan yhteydessä.

Mitä tutkitaan ja miksi?

Tämän tutkimuksen toteuttaa Lisääntymislääketieteen yksikkö, Helsingin yliopistosairaalassa ja tutkimuksen tavoitteena on selvittää optimaalinen metformiinin päiväannos PCOS:n hoidossa, sen aineenvaihdunnallisia ja hormonaalisia liitännäissairauksia ajatellen. Lisäksi on tarkoitus selvittää, onko metformiinilla suosiollisia vaikutuksia psyykkiseen terveyteen ja muuttuuko Anti-Müllerin hormonin (AMH) pitoisuus veressä lääkehoidon seurauksena.

Miten tutkitaan?

Tutkimus toteutetaan siten, että kaksi satunnaistettua ryhmää käyttää metformiiniä puolen vuoden ajan, toinen ryhmä annoksella 1500 mg päivässä ja toinen 2250 mg päivässä. Sokkouttamisen ja satunnaistamisen takia tutkijat ja tutkittava eivät tiedä, kumpaan ryhmään tutkittava kuuluu. Näin voidaan saada mahdollisimman luotettavia tuloksia metformiinin tehosta. Tutkimuksen aikana käyt lääkärin vastaanotolla kolme kertaa, täydennät kyselylomakkeita ja sinusta otetaan verikokeita ja tehdään sokerirasitus ennen metforminlääkityksen aloitusta sekä kolmen ja kuuden kuukauden jälkeen metformiinilääkityksen aloittamisesta.

Kuka voi osallistua tutkimukseen?

Tutkimukseen voit osallistua jos:

  • Asut pääkaupunkiseudulla tai olet halukas matkustamaan tänne verikokeisiin ja tutkimuksiin
  • Olet 18-37-vuotias, jolla on diagnosoitu/diagnosoidaan PCOS
  • Painoindeksi (BMI) on ≥ 25 ja < 40 kg/m2
  • Puhut ja luet sujuvasti suomea tai ruotsia
  • Et ole raskaana etkä imetä
  • Sinulla ei ole hoitamatonta kilpirauhasen vajaatoimintaa tai hyperprolaktinemiaa
  • Et käytä (tai et ole viimeiseen kolmeen kuukauteen käyttänyt) hormonaalista ehkäisyä, lapsettomuuslääkkeitä, diabeteslääkitystä, lihavuuslääkkeitä, suun kautta otettavaa kortisonia, kolesterolilääkitystä tai inositolia
  • Sinulla ei ole vakavaa psyykkistä sairautta (masennus ja tarkkaavaisuushäiriö EIVÄT ole poissulkukriteereitä)
  • Sinulle ei suunnitella leikkaushoitoa 6kk sisällä

Sinun tulisi huomioida, että hormonaalisen ehkäisyn käyttö tutkimuksen seurantajakson aikana on poissulkukriteeri, sillä sen käyttö häiritsisi tutkimuksen tuloksia merkittävästi. Tutkimusryhmän edustaja keskustelee kanssasi arvioidessaan, oletko soveltuva osallistumaan tutkimukseen.

Tutkimuksen mahdolliset hyödyt

  • PCOS:ään perehtynyt naistentautien erikoislääkäri arvioi yleis- ja lisääntymisterveyttäsi vastaanotolla verikokeiden, ultraäänen ja haastattelun avulla
  • Erikoislääkäriltä voit kysyä PCOS:ään liittyvistä asioista
  • Sinun PCOS:ääsi ja yleisterveyttä seurataan kuuden kuukauden ajan
  • Osallistumisesta ei aiheudu kustannuksia

Yhteydenotto

Jos sinulla on kysyttävää tutkimuksesta, voit olla yhteydessä tutkijalääkäriin tai muuhun tutkimushenkilökuntaan. Voit keskustella heidän kanssaan kaikista tutkimuksen aikana mahdollisesti ilmenneistä haittavaikutuksista, epäilyttävistä oireista ja muista mieltäsi askarruttavista asioista.

Hanna-Mari Hautamäki

Lääketieteen opiskelija, LK
Lisääntymislääketieteen yksikkö
metpcos@hus.fi

Johanna Melin

Osastonlääkäri, LT
Lisääntymislääketieteen yksikkö
metpcos@hus.fi

Osallistu

Mikäli olet kiinnostunut osallistumaan tutkimukseen ja täytät tutkimuskriteerit, voit olla meihin yhteydessä täyttämällä yhteystiedot. Soitamme sinulle kahden viikon sisällä kertoaksemme lisää.

Yhteydenotto